Viimeisenä näyttelysunnuntaina 28.8.2011 näyttelyvalvojana :
Klo 12.30 alkoi virrata väkeä ripeään tahtiin, ja tuskin olin saanut ovea auki kun jo sai myydä lippuja näyttelyyn täyttä häkää. Alakertaan oli kokoontunut arviolta 70 naista ja miehiä oli myös mukana, tapaamassa entisiä emäntäkoulussa opiskelleita ja siellä aikoinaan työskennelleitä ihmisiä.
Oli hauskaa kuunnella sitä iloista puheenporinaa ja niitä riemukkaita muistoja, mitä emännäksi opiskeluaikoina oli tapahtunut. Luonnollisesti saimme siis tästä porukasta näyttelyvieraitakin samalla.
Klo 16 saapui taiteilijoita kaikkiaan yhdeksän paikalle, ja Heikki Holtti tuli kuvaamaan sekä näyttelyn salit että myös paikalle saapuneet taiteilijat.
Päivä oli vilkas ja illalla 18.00 arvottiin Taidearpajaisten voittaneet sekä asiakaskyselyyn vastanneiden kesken lahjakortti. 18.30 vietimme muisteluhetken ukonilman säestyksellä alkukesällä menehtyneen pidetyn taiteilijan ja kuvataideyhdistyksen jäsenen Antti Heikkilän muistolle. Hetki oli lyhyt mutta liikuttava, Anttia muisteltiin lämmöllä ja kiitollisuudella. Hän oli selkeiden neuvojen ja oikeissa asioissa kiitosten antaja ja kannustaja yhdistyksessämme. Jäimme kaipaamaan häntä.
Päivä oli siis hyvin tunnerikas ja mielenkiintoinen.
kirjoitti: Lahja Varila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti